Jooga voi olla rankkaa urheilua tai meditatiivista venyttelyä

Joogaa on moneen lähtöön

Jooga on ollut suosittua jo pitkään eikä sen suosiolla näy loppua. Mutta ennen kuin lähtee kokeilemaan joogaa lähimpää joogakouluun, kannattaa ottaa selvää joogan eri tyyleistä. Joogan eri tyylilajit ovat nimittäin niin erilaisia että yhdessä ääripäässä jooga on erittäin raskasta ja kilpailuhenkistä, toisessa taas täysin epäfyysistä. Joten mieti millainen jooga sinua kiinnostaa ja ota sitten selvää vaihtoehdoista.

Mikä yhdistää joogan tyylisuuntia?

Yhteistä kaikille joogan tyylisuunnille on ensinnäkin se että niissä voi kehittyä, eli aloittelijoille on omat liikesarjansa ja asentonsa (asanat) jotka sitten asteittain vaikeutuvat jos ja kun edistyy. Joten jos katselee videoita joogeista, ei kannata panikoitua ja luulla että vastaavia suorituksia oletetaan lopulta kaikilta. Toisekseen, jooga on meditatiivista, mutta joogaa voi toki harrastaa jättäen sen puolen täysin huomiotta. Meditatiivisuus tulee ennenkaikkea siitä että joogatessa keskitytään oman hengityksen kulkuun, ja liikkeet tehdään hengityksen rytmissä.

Kolmanneksi, joogassa lihakset venyvät. Joissain tyylisuunnissa keskitytään lisäksi esimerkiksi voiman kasvattamiseen, meditointiin tai henkiseen kasvuun, mutta lihasten venyminen ja liikkuvuuden lisääntyminen on olennainen osa joogaa. Monet luulevat olevansa liian jäykkiä joogaamiseen, mutta totuus on se että lihakset venyvät kaikilla, kenties hitaasti, mutta varmasti. Lähtötasot tietysti eroavat, ja monet valmiiksi vetreät pitävät joogasta koska se on heille helppoa. Mutta hyvä liikkuvuus on tärkeää kaikille, ja jäykkä ihminen tarvitsee joogaa enemmän kuin valmiiksi venyvä. Neljänneksi, joogan tarkoitus alunperin on ollut kehittää henkeä, mieltä ja ruumista. Nykyään joogaa usein harjoitetaan ilman mitään linkkiä sen historiaan, mutta monet joogaa pidemmälle harjoittavat kiinnostuvat myös sen henkisestä tai uskonnollisesta puolesta.

Alla kerromme muutamista yleisimmistä tyylilajeista. Kun löydät joogatyylin joka kiinnostaa, käy kokeilemassa tuntia ja eri opettajia koska joogassa opettajalla on erittäin suuri rooli. Jotkut ovat hyvin kilpailuhenkisiä mikä saattaa aiheuttaa paineita ja tehdä tuntien ilmapiiristä epämiellyttävän, ja pahimmillaan johtaa loukkaantumisiin kun joogaajat rasittavat tai venyttävät lihaksiaan liikaa halussaan päteä tai näyttää muille. Jos asut seudulla missä joogatunteja ei ole, nettijooga on yksi vaihtoehto. Nykyisin on myös paljon jooga-appeja joissa voi katsoa ja kuunnella opettajaa videolta.

Vinyasa-jooga

Vinyasa, jota kutsutaan myös flow-joogaksi, on tietyssä mielessä joogan kultainen keskitie. Aloittelijalle vinyasa ei ole liian raskasta, ja liikesarjat yleensä vaihtelevat tunti tunnilta joten tietyt lihakset eivät rasitu liiaksi. Vinyasan olennainen piirre on se että eri liikkeet sidotaan toisiinsa, mistä myös nimi ‘flow’. Vinyasan etu on se että koska liikkeet virtaavat eikä missään vaiheessa varsinaisesti pysähdytä, on helpompi keskittyä omaan hengitykseensä kuin vaikka hathassa. Vinyasassa yhdistyvät voiman, venyvyyden ja tasapainon harjoittelu.

Ashtanga-jooga

Ashtanga-jooga on tyypillisesti raskain joogan muoto jossa lihakset kasvavat ja hiki valuu. Jos siis kaipaat kunnon treeniä, ashtangassa ruumis joutuu koetukselle. Jos et ole fyysisesti hyvässä kunnossa, ashtanga saattaa olla raskasta joten alota varovasti äläkä pistä itseäsi piippuun käymällä saman tien monta kertaa viikossa. Ashtanga saattaa olla joillekin tylsää koska siinä käydään aina samat liikesarjat läpi. Ja ashtanga vetää puoleensa kilpailuhenkisiä fanaatikkoja, joten jos olet huonossa kunnossa ja haluat ottaa rauhassa, kannattaa harkita muita tyylisuuntia. Ashtangassa kehittyy ennenkaikkea voima.

Kuumajooga tai Bikram

Kuumajooga on joogausta kuumennetussa huoneessa jonka lämpotila on 33-40 astetta. Tyylin kehittäjä on Bikram Choudhury, nykyisin tunnettu seksuaalisesta häirinnästä, joka rekisteröi idean Bikram-joogaksi. Kuumajoogastudiot usein väittävät että kuuma huone edesauttaa “toksiinien” poistumista, mutta todellisuudessa kuumuudesta ei ole mitään muuta etua kuin se että lihakset ovat valmiiksi lämpimät.

Hatha-jooga

Hatha-jooga on joogan perusmuoto, eli hatha-joogatunnit ymmärtää parhaiten sitä kautta että niistä puuttuu muiden tyylien erikoispiirteet. Eli jos vinyasa, ashtanga tai kuumajooga epäilyttää, aloita hathasta. Käytännössä hatha-tunnit ovat usein fyysisesti kevyempiä kuin muut suunnat ja tahti on hitaampaa. Joten jos olet huonokuntoinen, hauras tai kaipaat ennenkaikkea venyttelyä ja lempeää meditatiivista ilmapiiriä, hatha saattaa olla paras valinta.