Pelit, leikit ja urheilu ovat kuuluneet jollain muotoa ihan meistä jokaisen lapsuuteen ja nuoruuteen. Varsinkin ala-asteella on liikuttu vilkkaasti liikuntatunnilla ja välitunneilla pitkin päivää eli raittiista ilmasta ja liikunnasta ei ole ollut puutetta. Liikuntatunneilla osa leikeistä muuttuu peleiksi, joiden tarkoituksena on voittaa: polttopallossa on tarkoitus olla kehän viimeinen, lipunryöstössä on tarkoitus suojella omaa lippuaan ja sitten on paljon erilaisia joukkuepelejä, kuten jalkapallo, jääkiekko tai koripallo.

Mutta milloin urheilusta tulee pelaamista kilpailumielessä? Tapahtuuko näin automaattisesti aina? Ja miksi? Tähän pureudumme tarkemmin tässä artikkelissa, joten jatka ihmeessä lukemista.

Rima korkealle

Ala-asteen kuluessa liikuntatunnit tuppaavat muuttumaan yhä kilpailuhenkisemmäksi: ensimmäisten luokkien aikana ne kuluvat lähinnä ohjattujen pihaleikkien parissa, jossa toisinaan kisaillaan niin, että kaikki voittavat tavalla tai toisella. Siitä neljännestä luokasta alkaen alkaa tulla mukaan myös joukkuepelejä, jossa joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan.

Yläasteella kaikki liikuntatunnit kuluvat erilaisten joukkuepelejen parissa, koska ne on helppo järjestää. Lisäksi mukaan tulee liikunnan merkitys terveydessä ja oikean tekniikan harjoittelu. Kilpailuhenkisyys saattaa olla kovaakin tässä vaiheessa, kun pitää näyttää olevansa hyvä jossain, ja kaikki urheilupeleistä aina liikuntatuntien sählypeleihin suovat tähän mahdollisuuden.

Eli peruskoulun aikana liikuntatunneilla odotetaan aina vain enemmän ja enemmän – luonnollisesti. Lisäksi leikit muuttuvat kilpailuksi ja urheilusta tulee ainakin jossain määrin vakavampaa.

Urheiluhenki vai kilpailuhenki?

On kuitenkin syytä muistaa, että urheilussa on kyse myös muustakin kuin sen selvittämisestä, kuka on paras. Syyttävä sormi osoittaa yleensä peruskoulun liikuntatunteihin, kun ihmetellään, miksi nuoret ja vähän varttuneemmatkin aikuiset eivät halua harrastaa liikuntaa, vaikka mahdollisuudet siihen olisikin.

Kilpailuhengen rinnalle pyritään toki jo koulussakin tuomaan urheiluhenkeä: tärkeintä ei ole voitto, vaan reilu peli. Urheiluhengessä on kyse siitä, että vaikka joku toinen olisi parempi, ei se anna syytä lannistaa muiden intoa ilkkumalla tai kerskailemalla.

Suomessa urheiluhenki nostetaan esille aina korkean tason kilpailussa kuten SM-liigassa. Se pitäisi muistaa myös arkiliikunnassa ja niin sanotussa höntsyseurassa: pääasia on, että kaikki saavat liikkua, eikä tämä ole paikka, josta ponnistetaan olympialaisten mitallikorokkeelle.